Seurakunta lapsiperheiden tukena

Minun kokemukseni Lammin seurakunnasta ja osallisuudesta lapsi- ja perhetyön tilaisuuksiin.

Päädyimme muutamaan Lammi-Tuulos alueelle kesällä 2022, koska olemme lähempänä mieheni työpaikkaa. Toiseksi halusimme hieman pienemmälle paikkakunnalle ja löysimme täydellisen talon Tuuloksesta.

Vasemmalta oikealle: kirkkoherra Heli Ulvinen,
Tiia Jouppi lapsensa kanssa
ja lastenohjaaja Anni Papinkivi.


LÄMMIN VASTAANOTTO

Tulimme siinä totta kai osaksi Lammin seurakuntaa ja ei mennyt kauaa muutosta, kun meitä lähestyttiin kirjeellä ja toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Meidät otettiin vastaan todella lämpimästi, kun menimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa käymään seurakunnan kerhossa Tuuloksen seurakuntatalon keltaisella pihatuvalla. Sieltä löysimme uusia leikkikavereita ja aivan ihanan kerho-ohjaajan, joka on lasten lemppari nykyään.

Kerhoissa lapset pääsevät leikkimään
ja harjoittelemaan kädentaitoja.


HYÖDYLLISIÄ TAITOJA OPPIMASSA

Mielestäni Lammin seurakunta tarjoaa monipuolisesti tapahtumia ja kerhoja tällä alueella. Toki voisi niitä kai olla enemmänkin, mutta silloin ei välttämättä riittäisi niin paljon kävijöitä tapahtumissa.

Seurakunnan toiminnassa mukana ollessani olen huomannut, että siitä on paljon hyötyä ja arvoa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Lapset myös oppivat samalla hyödyllisiä taitoja niin sosiaalisesta kanssakäymisestä kuin pienistä hartaushetkistä. On ihana huomata myös, kuinka kerhon ohjaajat ovat läsnä ja vastailevat lasten kysymyksiin ja ovat aidosti läsnä koko ajan.

On hyvä muistaa pitää evästauko,
jotta jaksaa kerhoilla!


KERHOHETKET OVAT ARJEN PIRISTYS

Toivoisin, että kerhoissa voisi käydä molemmissa, vaikka samalla viikolla. Nyt se on ollut niin, että toivottaisiin käyvän joko Tuuloksen tai Lammin kerhossa. Joillakin perheillä ei välttämättä ole hirveästi tekemistä päivisin ja kerhot ovat suuri pelastus. Muuten olen erittäin kiitollinen, että meidät on otettu näin lämpimästi vastaan ja on myös mukava käydä kaupassa, kun tulee monta tuttua naamaa vastaan ja voi jäädä juttelemaan hetkeksi.

Kivikirkko / Huhtikuu 2023

Teksti ja kuvat: Tiia Jouppi / Tiedotustyöryhmä / Lammin seurakunta

 


Lapsille ja lapsiperheille

Seurakunta muistaa 1–3-vuotiaita lapsia

lähettämällä heille syntymäpäiväkortin.


Päiväkerhot

Päiväkerhot on tarkoitettu 3–6-vuotiaille lapsille. Päästäkseen kerhoon, lapsen tulee olla täyttänyt 3 vuotta. Kesken kerhokaudenkin voi kysellä vapaita kerhopaikkoja.

Kerho-ohjelma koostuu vapaasta ja ohjatuista leikeistä, kädentaidoista, pikkukirkkotuokiosta sekä eväs- ja satuhetkestä.

Päiväkerhoja toimii Lammin seurakuntatalolla ja Tuuloksen seurakuntakeskuksessa. Lammin ja Tuuloksen koulujen lomien aikaan ei ole päiväkerhotoimintaa. 

Päiväkerho toiminta on maksutonta Lammin seurakunnan jäsenille. Lammin seurakuntaan kuulumattomilta peritään 30 €:n kerhomaksu/kausi.

Tarjoamme halukkaille toiseksi kerhoksi, tavallisen päiväkerhon lisäksi, KÄRPPÄKERHOA. Kärppäkerhossa ohjelma on hieman vaihtelevampaa, siellä esimerkiksi ollaan enemmän ulkona, tutustutaan lähiseutuun ja retkeillään. Kärppäkerhoon ilmoittaudutaan vasta syksyllä päiväkerhojen käynnistymisen jälkeen. Kärppäkerhon kausimaksu on kaikille 20e/kausi.


Perhekerhot

Kerhoilua alle kouluikäiselle lapselle yhdessä tutun ja turvallisen aikuisen kanssa.

Perhekerho kokoontuu Lammin seurakuntatalon seurakuntasalissa keskiviikkoisin klo 9.30–11.00

Tuuloksessa perhekerho kokoontuu seurakuntakeskuksen Keltaisessa pihatuvassa perjantaisin klo 9.30–11.00.

Kerho-ohjelma koostuu kahvihetkestä, hartaushetkestä, kädentaito-osiosta, lauluista ja leikeistä.

Lammin ja Tuuloksen koulujen lomien aikaan ei ole perhekerhotoimintaa.

Mukaan voit tulla milloin vaan, ei ilmoittautumisia.


Tiedustelut/Ilmoittautuminen

Anni Papinkivi p. 040 804 9509

Elina Selinummi p. 040 804 9510

Sanni Jaakkola p. 040 804 9511

lammin.paivakerho@evl.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivennavan Pyhän Pietarin kirkko 1808–1939

Lepää Herrasi huomassa - Sari Kristiina Järä (28.04.1970 - 04.07.2022)

Uusi seurakuntatalo - rakennusprojektin tilannekatsaus