Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Nooan arkki – konsertin syntytarina

Kuva
Verkkokonsertti su 31.1.2020 klo 18, Lammin seurakunnan Facebook-sivut Syksyllä 2020 tuli eteeni tilanne että pitäisi alkaa toteuttaa Sibelius-Akatemian maisterivaiheen opinnäytemessua tai -konserttia. Kysäisin Sami Laulajaiselta, jonka kanssa toteutimme keväällä Luomiskertomus-konsertin, että haluaako hän toteuttaa jonkun toisenkin kokonaisuuden. Hän oli heti mukana. Keskustelimme vaihtoehdot ja haarukoimme aikataulumahdollisuuksia. Päädyimme Nooan arkki -nimiseen konserttiin. Samoihin aikoihin kyselin säveltäjäystävältäni Aki Lappalaiselta, haluaisiko hän osallistua konsertin kasaamiseen jollain osuudella, vastaus oli myöntävä. Aki kirjoitteli minulle joulukuun puolella, että pitäisikö aloittaa säveltäminen, olihan konserttiajankohdaksi suunniteltu jo tammi-helmikuun vaihdetta. Hän inspiroitui vedenpaisumuksesta ja alkoi säveltää elokuvatemaattista materiaalia. Itse otin kopiot Raamatusta Nooan arkin sivuilta ja aloin tehdä karkeaa suunnitelmaa kappaleista. Samana iltana otin kitaran