Tuuloksen ruoka-avun kuulumiset

Tuuloksen ruoka-avun kuulumiset ”Jaamme ruokaa tasapuolisesti, jotta sitä riittää kaikille.” Taannoin Lammin seurakunnan tiedotustyöryhmä, Kivikirkko, kävi kyselemässä Tuuloksen ruoka-avussa toimivien vapaaehtoisten kuulumisia. Saapuessa Tuuloksen seurakuntakeskukselle oli ilmapiiri hyvin odottava. Viisi vapaaehtoista istui juttelemassa seurakuntasalissa. He odottivat ruoka-apukuorman saapumista, ja esityöt siihen mennessä oli jo tehty. Oli siis oivan hyvä hetki haastatella vapaaehtoisia ja kysellä heidän mietteitään ruoka-aputoiminnan tärkeydestä Lammi-Tuulos-alueella. Tyypillinen päivä Tuuloksen ruoka-avun vapaaehtoistyöntekijän ”tyypillinen päivä” alkaa jo alkuviikosta, jolloin ruoka-apuun tulevia elintarvikkeita kerätään lähialueen lahjoittajilta: muun muassa S-marketista, Tokmannilta ja Tuulosrievältä. Torstaina, jakopäivänä, työ ruoka-avun parissa alkaa aamupäivällä, kun vapaaehtoiset saapuvat jakelupisteelle. Ensimmäinen tehtävä on purkaa ja järjestä...