Vielä kerran kyyneleet pyyhitään

Pyhäinpäivän sanomassa korostuvat ihmiselämän vastapoolit. Suru ja kiitos kulkevat käsi kädessä. Yhtäältä olemme kaikki saman kuolevaisuuden lain äärellä ja monet tuoreeltaan menettäneet rakkaansa kuolemalle. Toisaalta kristittyinä saamme tähyillä tuonpuoleiseen rauhan maahan ja luottaa siihen, että läheisellämme on kaikki siellä hyvin Jumalan huomassa. Me emme usein osaa suhtautua kuolemaan. Eikä tarvitsekaan. Ei kuolemaa pidä yrittää ajatella kepeästi ja kuvitella, että meidän täytyisi olla reippaita sen edessä. Ei täydy. Vaikka pyrimme korostamaan sitä, että kuolema on luonnollista ja osa elämää, on sen todellisuus meille erittäin kipeää kohdattavaksi. Monesti se tuntuu luonnottomalta ja epäreilulta. Meihin on istutettu sellainen liekki, että suuntaudumme aina kohti elämää ja vastustamme kuolemaa viimeiseen asti. Kun toivoa ei ole enää annettu, silti vielä jossain sydämen sopukassa palaa hentoinen toivon liekki: jospa sittenkin rakkaani saisi vielä elää. Kun kuolema sitten s...