Siunattu harmaus

 

Ei anneta harmauden lannistaa
Kuva: Mitchell Hartley / Unsplash

Marraskuu uhkaa imeä kaikki mehut. Täytyy oikein tietoisesti ponnistella ja pyrkiä keksimään piristäviä asioita, jottei harmaa vuodenaika pääse tyystin painamaan sohvan pohjalle. On hyvä patistaa itsensä liikkeelle, ulkoilla ja tehdä pieniä askareita. Olla yhteyksissä ystäviin.

Kirkkovuoden lopulla kristikuntaa kehotetaan valvomaan. Ai vielä valvomaan, kun tuntuu että väsyttää koko ajan?! No, tällä tarkoitetaan tietynlaista hengellistä ja henkistä valpastumista ja herkistymistä. On hyvä tarkastaa, että tilivälit ovat kunnossa ”yläkerran Isäntään”. On tärkeää tiedostaa elämän hauraus ja lyhyys.  Meidän päivämme ovat luetut, siis eläkäämme nyt kun vielä voimme, koko hengen, sielun ja ruumiin kyllyydestä. Voi, kun osaisimmekin elää päivämme kiitosmielellä ja tyyneydellä ainaisen valittamisen tai hermoilun sijaan!

Parhaimmillaan tämä valvominen voi johtaa meidät sellaiseen vireeseen, ettei sisäinen barometrimme ole niin herkkä ulkoisten olosuhteiden heilahteluille ja tilanteiden muuttumiselle. Silloin ei marraskuun harmauskaan saa lannistumaan. Valvominen havahduttaa: jokainen elämämme päivä on ainutlaatuinen ja arvokas. Voisimmeko avata silmämme näkemään siunauksen? Sitä on pohtinut myös emeritapiispa Irja Askola runossaan kirjassa Tie vie, Pyhä kantaa:

”Marraskuun harmaassa päivässä, tässä hämäränhyssyssä päivän rutiinien toistuessa aina kuten ennenkin

mitä tapahtuisi jos huomaisin, että tämä päivä on lahja ei itsestäänselvyys, muistaisin että joku joka olisi halunnut elää vielä tämän päivän, ei sitä saanut tai ei enää jaksanut

aavistaisin tavallisen päivän harmauteen kätketyn siunauksen jota kadehtii se, jonka elämässä juuri tämän päivän jälkeen kaikki on toisin eitä tuttuja rutiineja enää ole

Mitä tapahtuisi, jos tunnistaisin tuiki tavallisessa arjessa turvallisuuden ja siunauksen tuoksun, kiittäisin siitä

jos tunnistaisin rutiineissa rikkauden ja siunauksen tuoksun, kiittäisin siitä

jos tunnistaisin harmaassa päivässä siihen kääriytyneen kauneuden ja siunauksen tuoksun, kiittäisin siitä

Jumalani, Luojani siunaa minut omassa harmaassa arjessani

Jos pimeys käy ylivoimaiseksi valaise edes hiukan, jos tavallisuus puuduttaa yllätä edes hiukan, jos rutiinit sammuttavat innostuksen ilahduta edes hiukan.

Jumalani, Luojani anna, että omassa harmaassa arjessani muistaisin että jossain tässä kaikessa Sinä olet ja hymyilet.”

Sari Järä, kappalainen