Kesävalvojana Lammin kirkossa

Kesävalvoja Oskari Arola Lammin kirkossa



Lammin kirkon kesävalvojana toimii Oskari Arola, 19, joka kertoo tässä blogitekstissä omasta työnkuvastaan.

Arola huomasi seurakunnan Facebookissa julkaistun työpaikkailmoituksen ja päätti hakea tehtävään. Hakuaikaan hän oli vielä suorittamassa loppuun asepalvelustansa ja mahdolliset kesätyöt olivat mielessä. Kesävalvojan tehtävä monin tavoin vaikutti Arolasta erinomaiselta vaihtoehdolta, sopien hänen omiin aikatauluihinsa ja sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Seurakunnassa toimiminen on Arolalle entuudestaan tuttua.

– Useampaan kertaan olen ollut isosena nuorten varhaisleireillä ja muutaman kerran rippileireillä. Lisäksi olen ollut hautausmaalla hommissa kahden viikon työjaksossa kolmisen vuotta sitten, muistelee Arola.

Arola kokee kesävalvojan työn kiinnostavana.

– Ehdottomasti ajattelin, että tämä on lähellä omia mielenkiinnon kohteita. Olen kokenut omaksi tämän seurakuntatoiminnan ja työympäristö on todella mukava. Erityisen mukavaa on, että pääsee kohtaamaan samanhenkisiä ihmisiä, se motivoi paljon, toteaa Arola.

Arola aloitti kesävalvojan tehtävässä kesäkuun alussa, ja työt jatkuvat aina 9. elokuuta asti. Kesävalvojana tulee toimittua siten kaksi kuukautta. Arolan työssä  perustietämys seurakunnasta ja kirkon historiasta on tarpeen.

– Tähän työkuvaan kuuluu, että minä esittelen kirkkoa, kun tänne tulee vierailijoita. Kerron kirkon historiasta ja sen erityispiirteistä, hautausmaasta sekä vastaan vierailijoiden kysymyksiin. Olen lukenut paljon kirkon historiasta eri kirjoja ja muutenkin historia kiinnostaa paljon. Ja sitten korona tuonut oman lisäaspektinsa, sillä työssäni myös desinfioin kirkon ovenkahvoja.

Arola suorittaa parhaillaan avoimessa yliopistossa kasvatustieteen opintoja ja tulevaisuudessa hänen uratähtäimenään on valmistua luokanopettajaksi. Työssä ihmisten kohtaaminen on mieluisinta, kertoo Arola.

– On ilo päästä esittelemään tätä kirkkoa. Ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssansa keskusteleminen on parasta työssäni. Olen hyvin sosiaalinen kaveri, ja se myös selittää osaltaan uratavoitteinani. Kyllä tässä on oppinut todella hyvin Lammin kirkon historian, kun sitä tulee kerrattua ja selitettyä auki toistuvasti, toteaa Arola.

– Ja olen myös havainnut, että ihmiset myös haluavat tulla varsin paljon kirkkoon hiljentymään. Mielestäni on todella hienoa huomata, että myös nuoria on käynyt tutustumassa kirkkoon, vaikka puhutaan nuorten mielenkiinnon laskemisesta. Heidän kanssansa olen käynyt hyvät keskustelut. Ja näin nuorempana henkilönä on helppo löytää yhteinen jutunsävel heidän kanssansa. Moni näistä nuorista on minulle jossain määrin tuttu entuudestaan, ja on hienoa todeta, että olen saanut tuttujani vierailemaan Lammin kirkossa, kertoo Arola.

Tähän mennessä Arolalle on jäänyt vahvimmin mieleen erilaiset keskustelut vierailijoiden kanssa.

– Viime viikolla keskustelin keski-ikäisen herrasmiehen kanssa, joka kertoi tehneensä väitöskirjan Pyhästä Katariinasta, jolle Lammin kirkko on omistettu. Se kohtaaminen oli mielenkiintoinen ja käyty keskustelu oli opettava. Olen myös päässyt käyttämään kielitaitoja, kun olen esitellyt Lammin kirkkoa niin ruotsin kuin englannin kielellä. Oli itseasiassa oikein virkistävää, kun pääsi käyttämään toista kotimaista, ja ihan hyvin se esittely meni, toteaa Arola.

Kesävalvoja on asiakaspalvelija.

– Kesävalvojana oleminen edellyttää ehdottomasti sosiaalisuutta ja kiinnostusta Lammin historiaa kohtaan, vaikka se ei ole nyt ehdoton edellytys ole, mutta on paljon helpompaa kertoa, jos se ei ole sellaista väkisin kertomista. On tärkeää, että on itse valmis oppimaan tässä työssä koko ajan lisää, jotta voi antaa vierailijoille paremman kokemuksen. Sosiaalisuus on kuitenkin se kaikkein tärkein ominaisuus, pohtii Arola.

Työssään Arola on saanut tarkastella Lammin kirkkoa monipuolisesti ja tietyt aspekti puhuttelevat häntä erityisesti.

– Ehdottomasti sankarihauta-alue sekä valkoisten kaatuneiden sekä Karjalaan jääneiden muistomerkit ovat merkityksellisiä. Ja kirkko itsessään on tosi kaunis, ja kaikki ne koristelut puhuttelevat. Lammin kirkkoon kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan kirkon historian ja kauniiden sisätilojen vuoksi. Itävaltalainen Johan Friedl on suunnitellut mm. kirkon krusifiksin, ja Bruuno Tuukkanen ja Usko Nyström ovat tehneet tästä kirkosta todella hienon. Kannattaa ehdottomasti tulla kuulemaan, mitä minulla on kerrottavana ja havainnoitavana tästä kirkosta, toteaa Arola.


Kirkkojen kesäajan aukiolot

Lammin kirkko avoinna
22.6. – 9.8. päivittäin klo 11 - 17

Tuuloksen kirkko avoinna
22.6. – 26.7. päivittäin klo 11 - 17



Teksti: Markus Monteiro Kartano

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivennavan Pyhän Pietarin kirkko 1808–1939

Lepää Herrasi huomassa - Sari Kristiina Järä (28.04.1970 - 04.07.2022)

Uusi seurakuntatalo - rakennusprojektin tilannekatsaus